perjantai 27. tammikuuta 2017

Isot harmaat

Pieleen menneen tilauksen tilalle aloin kutoa näitä. Linja-automatkalla aloitin ensimmäistä sukkaa. Mukana oli harmaa kokonainen kerä ja joistakin sukista jäänyt violetti jämäkerä. Kudoin matkalla violetin kerän loppuun ja koska halusin varteen enemmän raitoja, päätin jatkaa kotona raitoja vaaleammalla violetilla. Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että kotiin jäänyt violetti jämäkerä oli sittenkin parin raidan verran pienempi kuin mukaan ottamani. Vaikka punnitsin kerät silloin kun jaoin kerän puoliksi. Onneksi vaaleaa violettia oli sen verran, että sain molempiin yhtä monta raitaa. Yleensähän miesten sukkia kuitenkin pidetään lahkeiden alla, jolloin varret eivät edes näy. Nämä jalat kuuluvat erittäin hoikalle nuorelle miehelle, joten lahkeetkin mahtuivat hyvin sukkiin.

Malli: oma
Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: 3,5 mm
Koko: 46
Paino: 155 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti