lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Vuosi 2016 oli minulle henkilökohtaisesti huolen ja murheen, surun ja itkun täyttämä. Tokihan vuoteen mahtui iloisia ja hyviäkin asioita, mutta huoli ja murhe rakkaasta läheisestä on koko ajan päällimmäisenä, joten en ole pystynyt täysillä nauttimaan vuoden hyvistä hetkistä. Suru on muuttanut minua vakavammaksi ja hiljaisemmaksi. Iso osa ihmisistä, joita olin pitänyt ystävinäni, onkin muuttunut hyvänpäivän tuttaviksi. Onnekseni muutama todellinen ystävä on tukenut minua vaikean vuoden aikana kääntämällä ajatuksiani edes hetkeksi iloisempiin asioihin. Ystävien kanssa ollaan kierrelty mm. kahviloissa, kirpputoreilla ja tietenkin lankakaupoissa niin kotikaupungissa kuin lähikunnissakin. Kiitos ystäväni!

Eräs yksi tärkeimmistä ystävistäni on patistanut minua takaisin ennen niin rakkaan koiraharrastuksen pariin. Hänen kanssaan ollaankin käyty muutama kerta viikossa joko jäljestämässä pellolla tai kouluttamassa koiria tottelevaisemmiksi. Peltojälki on todella rauhoittava harrastus; sinä aikana, kun tekemämme jäljet vanhenevat, istumme pellon reunalla jutustellen ja luontoa kuunnellen. Usein olen keittänyt meille kahviakin mukaan ja pellolla on vierähtänyt helposti kolmesta neljään tuntiin.  Erityisen tärkeää minulle on ollut huomata, että nautin taas koiraharrastuksestani. 

Kutominen on ollut hyvää terapiaa, kun on suunnitellut erilaisia väriyhdistelmiä tai miettinyt kaavioita ja ohjeita, etsinyt uusia malleja tai lukenut muiden blogeja, ihastellut muiden tekemiä käsitöitä ja ideoita. Eilen sain tämän vuoden viimeisen työni valmiiksi. Siitä tulee päivitys ensi vuoden puolella. Tänä vuonna olen punninnut kaikki valmiiksi asti tekemäni työt ja aika paljon olenkin kutonut tänä vuonna. Yhteensä 10007 grammaa! Ihan huikea määrä! Varsinkin kun olen kutonut vain pieniä töitä; sukkia, vanttuita, pipoja ja huiveja. Ja keskeneräisiksikin on jäänyt joitakin. Kaikkia valmiitakaan töitäni en ole ehtinyt kuvata ja päivittää blogiin. Jospa tulisi lunta ja saisin parempia kuvia ulkona valoisaan aikaan. 

Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: 3,5 mm
Koko: 37
Paino: 213 g

Pitäkää huolta läheisistänne ja ystävistänne! Olette tärkeitä!

Onnea ja terveyttä vuodelle 2017! 

2 kommenttia: