tiistai 28. lokakuuta 2014

Karkkineule

Työkiireiden takia blogin päivitys on taas jäänyt kokonaan. Valmiita töitä on kyllä jo muutamia, mutta kaikkia ei ole vielä kuvattu. Päivitän niitä myöhemmin paremmalla ajalla.

Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa KyJyyn (Kesäyöstä Jouluyöhön). Kaksikymmentä työtä piti aloittaa syyskuun loppuun mennessä ja kaikki kaksikymmentä työtä pitää saada valmiiksi Jouluyöhön mennessä. Kolme työtä on vielä kesken ja yhteen niistä on vasta silmukat luotu, mutta onhan tässä vielä jouluun aikaa.

Ensimmäistä kertaa osallistuin myös mihinkään neulesuunnittelukilpailuun, vaikka oikeastaan koko ikäni olen kutonut ja virkannut enemmän tai vähemmän. Nyt voin kuitenkin jo julkaista kuvan karkkineuleista, joilla osallistun karkkineulekilpailuun. Ideoita alkoi pulputa enemmänkin, mutta en olisi ehtinyt tehdä niitä valmiiksi ajoissa, joten jätin ideat vielä muhimaan päähäni.

Ensin oli remix

Sitten tuli remix2

remix ja remix2 yhdessä

Fazerin karkkisukat Novitan langoista.

lauantai 2. elokuuta 2014

KyJy #11 Nappivarsisukat

Malli: Novitan sukkalehdestä Nappivarsisukat
Lanka: Novitan Impivaara
Puikot: 3,5 mm
Koko: 39
Paino: 157 g



Ylimmässä kuvassa väri on lähimpänä oikeaa. Valitettavasti käytössä ei ollut kuin omat jalat, joita on hankala kuvata itse. Oma jalkakin on pienempi kuin sukkien koko. Pääasiahan on kuitenkin sukat. :)

KyJy #17 Mielialasukat

Malli: Mielialasukat 
Lanka: Vanhaa Polkkaa ja uutta 7-veljestä
Puikot: 3,5 mm
Koko: 39
Paino: 122 g

Teräosaan olisin halunnut samaa väriä kuin varressa. Täysin samansävyistä väriä en kuitenkaan löytänyt, joten päätin tehdä selvästi eroavan terän.

KyJy #12 Naisen neulotut villasukat


Malli: Novitan sukkalehdestä Naisen neulotut villasukat
Lanka: 7-veljestä grafiitti ja Raita vaaleanpunainen-ruskea
Puikot: 3, 5mm
Koko: 39
Paino: 132 g 




Tämäkin on kiva ja helppo malli kutoa vähän erilainen varsi. Tähän voisi käyttää pieniäkin eriä jämälankoja. Tuskin nämäkään jäävät viimeiseksi tätä mallia.

Muok. Huom! Ohje on Novitan 7veljestä-lehdessä, ei Sukkalehdessä!

KyJy #20 Apinasukat



Malli: Apinasukat muokattuna aikuiselle
Lanka: Novitan Nalle, värit suklaa ja sinappi
Puikot: 3 mm
Koko: 41-42
Paino: 113 g

Nyt kun Novitan uudet syksyn värit tulivat kauppoihin ja nämä värit olivat vierekkäin, sain vihdoin pitkään To Do -listallani olleet apinasukat puikoille. Kuvio oli yllättävän helppo ja teenkin luultavasti näitä lisää.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Väliraportti KyJystä 2014

Tällä hetkellä kesken on vasemmassa yläkulmassa näkyvä huivi, ylhäällä keskellä olevat nappivarsisukat, ylhäällä oikealla olevat polvisukat, vasemmalla olevat vaaleanpunaiset mielialasukat ja pipo, oikealla oleva kassi ja alhaalla olevat sukat. Nappivarsisukkien varret ovat nyt valmiit, samoin mielialasukkien varret. Valmiina on nyt kuusi työtä, aloitettuna seitsemän. Ja vasta vajaa kuukausi sitten alko KyJy. 

Tästä tulee pipo minulle. Värinä on sama Rusko, josta tein huovutetut vanttuutkin.

 Nämä valmistunevat seuraavaksi. Sukan teräosaa on kiva kutoa telkkaria katsellessa. Siksi noita varsia onkin jo muutamat valmiina, saan tehdä välillä jotain, johon ei tarvitse keskittyä niin kovin.

Virkattun kassin ohjeessa olevaa lankaa ei enää valmisteta, mutta laskin, että tämä lanka olisi lähellä alkuperäistä. Työtä aloittaessa huomasin, että tämä lanka joustaa vähän, joten nähtäväksi jää, miten tulee toimimaan kassissa. Joka tapauksessa ajattelin vuorittaa kassin, niin eipä sillä silloin ole niin väliä.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ostoksilla

Näistä olisi tarkoitus tehdä Novitan ohjeella kassit. Tarvikkeet yhteen kassiin noin 25 euroa.

Tämä vaan tuli mukaan... Kävin ostamassa edellisessä kuvassa olevat kahvat ja olin jo maksanutkin ne, kun huomasin tämän. Ensin meinasin tehdä tästä sukat, mutta teenkin huivin. 

Mallineule:
Mallineule on 18 silmukkaa. Kudo huivin 3 ensimmäistä ja viimeistä kerrosta aina oikein. Samoin huivin kummassakin reunassa kudo 3 - 6 silmukkaa aina oikein. 
1. krs oikein
2. krs nurin
3. krs *3 kertaa 2 oikein yhteen, 6 kertaa (1 oikein, langankierto), 3 kertaa 2 oikein yhteen* toista tähtien väli
4. krs oikein

Omaan huiviini tulee silmukoita yhteensä 78, reunasilmukoita siis 3 kummassakin reunassa.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

KyJy #7




Lanka: Puro, väri Rusko
Puikot: 8 mm
Paino: 114 g

Ohjeen mukaan olisi pitänyt 100 g riittää, mutta minulla meni vähän enemmän. Huovuttamattomana tämä ylettyi kyynärpäähän asti. Ensimmäiset huovuttamani vanttuut. Ja kyllä jännitti avata pyykkikoneen luukku. Hyvät näistä kuitenkin tuli, juurikaan ei tarvinnut edes venyttää ja muotoilla huovutuksen jälkeen. Talvi sitten näyttää, miten lämpimät nämä ovat. 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

KyJy #3 ja #6

Lanka: 7-veljestä ja 7-veljestä raita
Puikot: 4 mm
Paino: 84 g
Raittilapaset, KyJy #3

Lanka: 7-veljestä ja Jussi (vanhaa Novitan lankaa)
Puikot: 4 mm (liian isot tähän työhön)
Paino: 58 g

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kerijälaite

Tilasin jokin aika sitten LankAnnesta kerijälaitteen. Tänään sain tekstarin, että laite on vihdoin saapunut. Kivaa, nyt pääsee kerimään lankaa vyyhdiltä nätiksi keräksi.

Tietenkin sitten sorruin samalla ostamaan muutaman lankakerän. Kampaajani oli tehnyt tuosta Regiasta ihanat pitsisukat Novitan kesä 2013 -lehden mallilla nro 47. Katia oli muuten vaan niin ihanan väristä! En vaan vielä tiedä, mitä siitä tekisin... virkkaanko siitä laukun vai teenkö huivin... Aika näyttää!

Tilasin jokin aika sitten käsityönauhoja Euroteamista. Olin nähnyt joissakin blogeissa näitä nauhoja ja halusin itsekin kokeilla näitä. Eilen posti toi nauhat ja laskun kirjekuoressa. 
 144 kappaleen pussi maksoi 39 euroa. 

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

KyJy #5

Lanka: 7 veljestä väri 553
Puikot: 4 mm
Paino: 65 g

Nämä pitää vielä kostuttaa ja pingottaa. Olin vain hätäinen ja halusin kuvan nopeasti, jotta KyJy #3 pääsee nopeasti puikoille. Nyt olen jopa tykännyt lankojen päättelystä. KyJy saa ihmeitä aikaan. ;)

Tämä malli on ollut pitkään listallani. Kuitenkin vasta nyt sain ensimmäiset tehtyä. Kiva ja nopea malli; näitä teen lisääkin. Ainakin turkoosit ja vaaleanvihreät.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

KyJy #2

Lanka: Novitan Tuomas-sukkalanka
Puikot: 3,5 mm
Paino: 110 g

Löysin langat siivotessani kaappeja. En edes muista, milloin tällaista lankaa on ollut myynnissä. Värit ovat laimeat minun makuuni ja kärkikavennuksetkin ovat erilaiset; toisessa leveä nauhakavennus, toisessa sädekavennus. Kyllä nämä sukat silti menevät goretex-kengissäni.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

KyJy #1

Lanka: 7-veljestä Raita ja 7-veljestä vaaleanpunainen
Puikot: 3,5 mm
Paino: 118 g

Ensimmäinen KyJy-työni ikinä. Päättelinkin vielä heti saatuani muuten valmiiksi. Varressa on palmikkoresoria ja kantapää on ristiinvahvistettu. Vaaleanpunainen on hiukan eri sävyä kuin raitalangan vaaleanpunaiset raidat, mutta ei haittaa käytössä. Omistajakin sukille löytyi heti. Nuorimmainen halusi nämä heti nähtyään. :)

lauantai 21. kesäkuuta 2014

KyJy 2014

Liityin sitten minäkin ensimmäistä kertaa KyJyyn. Eli kesäyöstä jouluyöhön. Tarkoituksena on aloittaa 20 neule- tai virkkaustyötä aikavälillä 20.6. - 30.9. (silmukat puikolla/koukulla lasketaan jo aloitukseksi) ja saattaa ne valmiiksi 24.12. klo 24 mennessä. Yksi työ käsittää joko 50 g tai 250 m lankaa. Facebookissa on oma ryhmänsä KyJylle 2014 Löysäpipoisten KyJy. Enkä minäkään ota mitään paineita tästä haasteesta. Teen minkä ehdin ja mikä huvittaa.

KyJy 2014 -listani:

1. Vaaleanpunaiset raitasukat; aloitettu 20.6.
2. Raitasukat Tuomas-langasta; aloitettu 20.6.
6. Tossut
9. Pipo 
10. Polvisukat 
11. Novitan sukkalehdestä Nappivarsisukat
12. Novitan 7-veljestä lehden malli nro 27, naisen neulotut villasukat
16. Huivi
20.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Prinsessan meikkipussi


Koko: leveys ja korkeus n. 12 cm
Tarvikkeet: Kangasta päälliseen, vuoriin ja kukkiin, 12 cm:n vetoketju
Leikkaaminen: Leikkaa päälli- ja vuorikankaasta kaksi 8,5x18 cm:n palaa ja päällikankaasta kaksi 8x12 cm:n palaa. Leikkaa ripustuslenkki 2x6 cm. Lisää 1 cm:n saumanvarat.

1. Silitä ripustuslenkin pitkien sivujen saumanvarat nurjalle ja taita kaitale kaksinkerroin. Ompele avoin reuna.

2. Ompele kaikkien isompien palojen toisiin pitkiin sivuihin poimulangat ja poimuta ne 12 cm:n pituiseksi. Ompele palat pienten palojen pitkiin sivuihin päällikankaisen poimutettu reuna toiselle sivulle ja vuorikankaisen poimutettu reuna toiselle sivulle. Ompele näin molempiin kappaleisiin.

3. Taita kappaleet nurjat puolet vastakkain, taite on pienen kappaleen keskellä. Ompele vetoketjun puoliskot taitereunoihin.

4. Avaa kappaleet ja aseta niin, että päällisen ja vuorin kankaat ovat oikeat puolet vastakkain. Taita ripustuslenkki kaksin kerroin ja aseta kerrosten väliin toiseen sivuun lähellä vetoketjua. Ompele suorat sivut, niin että vetoketjun päät ja ripustuslenkki kiinnittyvät. Avaa vetoketju ja ompele muut reunat, jätä vuoriin kääntöaukko.

5. Taita päällipuolen kulmat niin, että sivun ja pohjan saumat tulevat kohdakkain, ja ompele poikkisaumat 1,5 cm:n päätähän kulmien kärjestä. Leikkaa kulmista ylimääräinen pois. Ompele vuorin kulmat samoin.

6. Käännä pussi ja työnnä vuori päällisen sisään. Kiinnitä vetoketjun irralliset reunat ja upota samalla vetoketju pienen reunuksen alapuolelle seuraavasti: Tee taite vetokejun reunan kohdalle. Käännä taite pystyyn niin, että vetoketju painuu alas. Sovittele päissä, jotta reunuksesta tulee siisti. Tikkaa reuna käsin 3 - 4 mm:n päästä taitereunasta päälli- ja vetoketjukankaan läpi.

7. Kangaskukat: Leikkaa isoon kukkaan 3 cm:n ja pieneen 2 cm:n levyistä kangaskaitaletta. Etsi sopiva pituus kokeilemalla. Taita pää nurjalle ja kaitale pitkittäin kaksin kerroin nurjat puolet vastakkaisn. Ompele reunaan poimulanka ja poimuta kaitaletta muotoillen samalla kukkaa. Kun kukka on riittävän iso, katkaise kaitale, taita pää kukan alle ja ompele kiinni.

Ohje ja kuva: Suuri Käsityö Tilda-kalenteri 2014

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pinkkiä Fischernetzeä

Lanka: LangYarns Jawoll Magic väri nro 84.0019
Puikot: nro 2,5
Koko n. 39

Lanka oli niin miellyttävää kutoa, että ostin muutaman kerän muitakin värejä. Nämä sukat menivät avominiälle. Toivottavasti ovat mieluisat. Myös huiviksi tämä lanka sopii varmasti hyvin.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Vietikkäät sukat


Lanka: Nalle luontopolku tuohi ja Nalle harmaa
Puikot: 2,5 mm
Koko: 37-38 (resorissa 12s/puikko, sileällä 13s/puikko)

Osallistuin eilen Juha Korrin viettiseminaariin. Matkalla kävin ostamassa eväitä ja ostin samalla langat ja puikot, koska unohdin käsityön kotiin. Seminaarin aikana sain toisen sukan valmiiksi ja toisenkin jo hyvälle alulle. Puikot heilui siitä vikkelämmin, mitä kiihkeämmin Juha puhui tai mitä innokkaampi harjoituskoira oli. :)  

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Keskeneräisiä

Sukkakori; neljät sukat ja yhdet kämmekkäät. 

 Salainen Kevätlehdykkä-huivi, ensimmäinen julkaistu kaavio tehty. Toinen ja kolmaskin kaavio on julkaistu, mutta aloitin huivin myöhässä. Lankana on 100% puuvilla, enkä ole ihan varma, tykkäänkö langasta.

Malli on Novitan kevät 2014 -lehdestä; naisen neuletakki.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Karnevaalit

Nämä sukat ovat olleet jo jonkin aikaa valmiit. Ahkerassa käytössäkin ne jo ovat. 


Lankana Novitan 7veljestä, väri karnevaali, puikot 3,5mm ja koko 38-39 perussukka.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pitsikämmekkäät

Palelin töissä koko viikon ja perjantaina päätin kutoa itselleni töihin pitsikämmekkäät. Värivalinta oli vaikea ja mallikin piti etsiä. Päädyin Novita Wool -lankaan (väri 369, turkoosi) ja netistä löytämääni malliin

Mallineule on helppo ja sen oppii nopeasti muistamaan ulkoa:
1.krs: 1n, 2o, 2oyht, 2o, lk, 2n, lk, 2o, yk, 2o, 1n
2 krs: ja muut parilliset krs:t: 1n, 6o, 2n, 6o, 1n
3 krs: 1n, 1o, 2oyht, 2o, lk, 1o, 2n, 1o, lk, 2o, yk, 1o, 1n
5 krs: 1n, 2oyht, 2o, lk, 2o, 2n, 2o, lk, 2o, yk, 1n

n=nurja, o=oikea, lk=langankierto, 2oyht= 2oikein yhteen, yk=ylivetokavennus.
Mallikerrassa on 16 silmukkaa.

Tällä viikolla kudoin yhdet perussukat Novitan uudesta karnevaalista. Resorin, kantapään ja kärjen tein oranssista jämälangasta. Karnevaalissa ainakin keltainen raita tuntui selvästi ohuemmalta kutoa kuin edellinen ruskea. Jämäoranssi taas oli hieman paksumpaa kuin karnevaali.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Salainen huivi

Eilen illalla törmäsin taas, ties monennenko kerran jo Facebookin Hurmaavia huiveja -ryhmän Salainen huivi -päivitykseen. Olin aikaisemminkin katsonut ohjetta, mutten oikein innostunut. Olen kuitenkin aina haaveillut kutovani itselleni huivin ja aloittanutkin kaksi. Toisen aloitin virkkaamalla Let's Knit -langasta, josta olin tehnyt yhdet sukat. Lanka tuntuu kovin heikolta sukkalangaksi ja on liukuvärjätty pitkillä vaihdoilla, joten en siitä langasta enempää tee sukkia. Lankaa on kuitenkin joskus tullut ostettua Lankamaailmasta paria muutakin väriä. Tämä huivi on jäänyt kesken, samoin kuin toinenkin Polku-langasta aloittamani huivi, Revontuli. Polku on Novitan lankaa, jota ei enää valmisteta.

Eilen illalla siis katselin taas kerran tuota Salaista huivia. Ja aloin innostua siitä, josko nyt saisin ensimmäisen huivini valmiiksi. Mallin suunnittelija on suunnitellut aikaisemminkin huiveja, mm. tämän Liekki huivin. Langaksi Salaiseen huiviin suunnittelija suosittelee yksiväristä lankaa, esim. Baby ull -lankaa. Tätä lankaa minulla ei ole ja illalla jo etsin lankavarastoistani huiviin sopivaa lankaa. En kuitenkaan löytänyt riittävän ohutta lankaa yksivärisenä tai sitten väri oli aivan väärä huiviin. Näin useita unia huivista ja aamulla päätin sittenkin kokeilla huvia Polku-langasta värillä nro 866 Porkkana, oranssia ja vihreää.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Salaiset sukat

Uuden Vuoden päivänä bongasin facebookista Salaiset sukat. Sukkiin tulee pätkä ohjetta noin 1 - 2 viikon välein ja ohjeen löytää tästä blogista. Sukkiin tulee sekä kirjoneuletta että pitsiä ja useampaa väriä. Viime yönä tuli toinen osa ja aamulla jo kudoinkin tämän ohjeen mukaisesti toisen sukan. Teen molemmat sukat samalla kertaa niin valmistuvat yhtäaikaa ja "nopeammin". Kuvaa sukista ei saa laittaa ennen kuin ovat valmistuneet, joten kuvia on tulossa vasta joskus myöhemmin.  

Tänään mieleeni juolahti ajatus antaa nämä sukat salaiselle ystävälle, nuorelle joka on jostain syystä joutunut perhetukikeskukseen. Esitinkin toiveen ohjeen kirjoittajalle, että sukkien kaikki ohjeet olisi annettu ennen ystävänpäivää. Katsotaan, miten hän pystyy huomioimaan tämän. :)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Keskeneräisiä

Puikoilla nro 2,5 tulossa sukkaa. En vaan oikein tykkää bambupuikoista. Ainakaan näin ohuista.


Nämä aloitin, kun olin tytärtä kyydissä shoppailureissulla. Tytär shoppaili, minä istuin kahvilassa kutomassa sukkaa. :) 
Puikot nro 2,5. Lankaa on mukava kutoa, tulee siis nopeasti valmista, vaikka on ohutta. :)


Nämä neulotut naisen pitsisukat aloitin, kun vanhempi tytär innostui myös kutomaan. Aloitin nämä, jotta voisin tarvittaessa neuvoa puhelimitse, mutta näppäränä tyttönä hän ei juurikaan tarvinnut apua. :)
Lanka 7-veljestä väri 187
Puikot nro 3,5 


perjantai 3. tammikuuta 2014

Lisää vuoden 2013 töitä

 Malli: Petäjä
Lanka 7-veljestä väri 044
Puikot nro 3,5
Lanka oli karheaa, mutta malli oli mukava kutoa.







Lanka 7-veljestä vaaleanvihreä ja 7-veljestä Sinisorsa

Malli löytyi Facebookista ja siitä kopioimalla tein nämä vanttuut ystävälleni hänen toiveestaan. Lankana 7-veljestä.
Lanka 7-veljestä värit 268, 549, 011 ja 099
Puikot nro 3,5


Malli on Novitan kevät 2012 -lehdestä Naisen kirjoneulelapaset, lankana vanhoja Nalle-lankoja. Lisäsin tähän yhden kuvion lisää, koska muuten olisi tullut liian pienet Nalle-langasta. Tätä oli mukava kutoa, mallineuleen oppi nopeasti ulkoa. 
Puikot nro 3

Tein samalla ohjeella myös 7-veljeksestä. Lisään kuvan valmiista vanttuista myöhemmin tähän. 





Myös tämä malli on bongattu Facebookista. 
Lanka Nalle värit 009 ja 061
Puikot nro 3

Nallesta tuli liian pienet miehelle, jolle nämä alunperin suunnittelin antavani. Poikani laihaan sääreen nämä ovat sopivat, joten menevät hänelle. Tähänkin lisään kuvan valmiista sukista, kunhan saan sukat pääteltyä ja kuvattua.